maanantai 5. lokakuuta 2009

Suomen Akatemia

Valtion virastoihin pääsi tutustumaan 3. lokakuuta. Kävin vain Suomen Akatemiassa, johon päätin mennä siellä pidetyn esitelmän vuoksi. Akatemiassa oli myös mainio näyttely viraston toiminnasta.

Esitelmän piti Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista. Läpi käytiin Venäjään liittyvät perusteemat, eli energiapolitiikka (öljy, maakaasu), turvallisuuspolitiikka (ohjuspuolustus, Venäjän asevoimien tila) ja Venäjän suhteet naapureihinsa.

Esitelmän loppupuolella oli hieman tilannekomiikkaa, kun sisälle tuli vanhempi pariskunta 40 minuuttia luennon alkamisen jälkeen. Ensin herra ja rouva supattivat takana, varmaan pohtien minne mennä istumaan. Jostain syystä jäivät oven eteen kuuntelemaan tilaisuutta. Yht'äkkiä kuului kopsahdus, jota seurasi ähkäisy ja äänekkäämpi kolahdus ja lopuksi kilahdus. Kopsahdus syntyi, kun pöytä, jolla vanha-herra istui, keikkasi eteenpäin ja herra ähkäisi pysäyttäessään pöydän kaatumisen. Kolahdus syntyi, kun pöytä taaksepäin heilahtaessaan osui seinään. Samaan aikaan kolahduksen kanssa kuului kilahdus, kun kahvikuppi ja -lautanen osuivat maahan ja hajosivat sirpaleiksi. Luennoitsija keskeytti vain hetkiseksi ja jatkoi sitten luentoa. Tämän jälkeen pariskunta alkoi kiihkeästi supattaa keskenään ja lopulta suorittivat rivakan poistumisen tapahtumapaikalta.

Tarjoilu oli erinomainen. Tarjolla oli kahvin kanssa nautittavaksi pullaa ja aleksanterinleivoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti